Moottoritie on ollut niin kuuma baby, varsinkin viime viikkoina suorastaan kesäkatu on polttanut miestä ja naista, varsinkin jos paljain jaloin on asfaltille mennyt astumaan, tai edes astelemaan.
Moottoritie oli kuoma, silloin kun vielä maailman mieluisin tehtävä oli ajaa autolla. Enää moottoritie ei ole kuoma, välttämätön paha vain. Enemmän kuoma on metsäpolku, vaan kuuma ei enää tule metsäpoluillakaan, kun sää on viilennyt ja viilennee edelleenkin, kuumat tunteet aika ajoittain, vaan onpa se ilmoja pidellyt.
Jos laitan kirjoittaman kirjan teksteihin pisteet öön päälle, se on sillä valmis.
Mitä sitten teen? En ainakaan kirjoita toista kirjaa! Ehkä luen sitten kirjoja, joka se olisi kyllä minulta todellinen saavutus. Todennälöisemmin saan spagaatin helpommin tehtyä, kuin istuisin nokka kiinni kirjassa.
Sohvan pohjalla maaten jää maine teot tekemättä, vaan eipä ehdi tehdä pahojaankaan, eikä tule rasittaneeksi itseään liikaa. Makuuhaavoista ei ole pelkoa, hyvä kun ehtii edes kolme tuntia nukkua yhteen soittoon. Soittamaan en silti ole menossa, sillä itse nuottieni jäljet tunnen, ja lukujärjestys kertoo vastassa olevan työpäivän!
Eläke ikään on ihan liian pitkä matka, ehdin menehtyä työni ääreen ennen sitä, mutta hetkeksikään ei hellitä mieletön paine, paitsi vasta sitten kun on lippu puolitangossa.
Pitää vetää henkeä, ja muistaa puhaltaa ulos. Tule hyvähenki, älä tule pahahenki, Pialla on renki, mutta mitä renki tahtoo? Renki tahtoo niin paljon, huikata joskus, tuprutella toisinaan, läähättää ja läkähtyä, sitten olla vain joskus jouten. Jos käy kuten käy, ei sille loppu näy. Vaan jos lorulle loppu tulee, niin se on monen asian yhteenlasku eli summa, juoksee taas humma, ja vapauden kutsun kuulen, niin mä tulevan luulen.
Sitten moottoritie on taas kuuma baby, vaikka tulis vilu ja halla, liekö sitten se oikea Salla vai Malla, Kuopion rantaan liplattaa Kalla, univelkaa tienaan taas myöhään valvomalla.
Juups. Treffit tulossa, minua ei hermostuta sikä stressaa. Mietin vain, olenko yhtään valmis siihen, tai olenko lainkaan valmis yhtään mihinkään?
Jos pentuna ajattelin, etten osaa lainkaan ajatella, ja halusin oppia ajttelemaan. Filosofiaan syvennyttyäni opin ajattelemaan syvällisiä, ja kun lopulta on ajatellut kaikkea, niin huomaa: Ajattelullakin tulee olla jokin päämäärä. Päämäärätön ajattelu ei johda kuin johonkin lopputulokseen, joka ei edes välttämättä ole lopullinen tulos, vaan sen hetkinen tila.
Elämän tulisi olla lisäämistä, mutta voi se olla vähentämistäkin. Päivät ainakin vähenevät eläessä, vaikka ei päivät mihinkään vähene, joka päivä on uusi ja ihmeidenaika ei ole ohitse. Rahaa olisi hyvä saada lisättyä, tai ainakin rahavirtojen suuntaa voisi alkaa muuttamaan. valtiolla on kuulemma pohjaton kirstu, mutta minun lippaassa on sitäkin enemmän tilaa, voi helposti tuhlata monin verroin enemmän kuin valtiolla olisi varaa minulle antaa, jos saisin työttömyyskorvausta.
Mitä väliä, olenko suurituloinen vai en, ainakin olen suurempi menoinen, aina menossa jonnekin, rauhaton sielu ja siis haamu. Olikohan minua edes olemassakaan? Ainakin unenlahjani ovat aivan olemattomat ja mielessä kummittelee kauhea ajatus, kello soi jo kahden tunnin kuluttua!
Loppua ei tule, ellei sano loppu, sänkyyn tuli nyt kova hoppu ja aamulla olen taas väsyneempi kuin nukkuneen rukous. Mutta saan sentään unelmoida ja menneitä muistella, pitkin poikin luistella, kuinka kuuma onkaan ollut moottoritie baby.
Loppujen lopuksi, lopun loppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti